Blogi

Kuka on vastuussa lastemme ylipainosta?

Painoon liittyvät ongelmat ovat yleisiä maailmanlaajuisesti. Suomessa 2-16 vuotiaista pojista joka neljäs ja lähes joka viides tyttö oli vuonna 2019 THL tilastoraportin mukaan ylipainoinen tai lihava. Tämä ns. lihavuusepidemiadiskurssi, jossa lihavuus nähdään erityisesti lääketieteellisen näkökulman kautta, alkoi Harjusen (2018) mukaan 2000-luvun alussa erityisesti WHO:n raportin myötä, jossa lihavuus nostettiin maailmanlaajuiseksi terveysongelmaksi. Nykyään monet tutkijat, allekirjoittanut mukaan lukien, tutkivat lihavuuden etiologiaa ja Suomeenkin on perustettu oma lihavuustutkijoiden yhdistys. Harjunen (2018) jatkaa, että vielä 1900-luvun puoliväliin asti lihavuus oli luokkakysymys. Lihavuus oli harvinaista alemmissa sosiaaliluokissa, sillä ruoasta oli puutetta ja nälkiintymisestä ja aliravitsemuksesta johtuvat taudit olivat tähän aikaan vielä yleisiä.

Lihavuus voidaan kuitenkin edelleen nähdä nimenomaan luokkakysymyksenä. Tutkimusten valossa tiedämme, että sekä henkilön oma, että elinympäristön sosioekonominen asema ovat yhteydessä ylipainoon jo lapsuudessa. Kuuntelin Andrew Drewnowskin puhetta pohjoismaisessa ravitsemuskonferenssissa joulukuussa ja hän painotti erityisesti lihavuuden luokkajakoa. Tänä päivänä ei ole kysymys niinkään aliravitsemuksesta ja nälkiintymisestä, vaan vähävaraisemmat syövätkin enemmän – halpaa energiatiheää sokeria, rasvaa ja hiilihydraattia, koska heillä ei ole varaa ruokakolmion peruspalikoihin, eli vihanneksiin, hedelmiin, täysjyvätuotteisiin ja kalaan. Kalorit eivät maksa, vaan ravintoaineet. Terveellisen ravinnon valitsemisen mahdollisuudet eivät ole siis samat kaikilla. Jos ajattelee EU:n ruokakassia, siinäkin sisältö painottuu hyvin paljon jauhoihin ja muuhun hiilihydraattiin, vaikka onneksi nykyään avustuskassin makaronit ovatkin jo täysjyväviljaa. Jos joudut leipäjonoihin, saattaa pääosa proteiineistakin tulla makkarasta ja halvasta säilykelihasta.

Perheen oman varallisuuden lisäksi itsenäinen riskitekijä lihavuudelle on perheen asuinympäristö. Drewnowskin mukaan esimerkiksi Seattlessa on selvästi nähtävillä se, miten kalliilla asuinalueilla syödään salaattia ja halpojen asuntojen alueilla virvoitusjuomien kulutus on suurta. Tämä sama on toisaalta nähtävissä Bernsdorfin (2016) mukaan myös Tanskassa. Suomessakin lapsuuden eriarvoistuminen on kasvanut ja lihavuusriski ns. huonompien asuinalueiden lapsilla on suurempi, vaikka täällä asuinalueiden segregoituminen ja eriarvoistuminen ei olekaan niin voimakasta kuin Amerikassa. Asuinalueiden luokittelu perustuu Tilastokeskuksen 250 m2 ruututietokantaan, jossa on tiedot talouden tuloista, koulutustasosta sekä työttömyysasteesta.

Polarisaatio hyvä- ja huono-osaisten välillä korostuu helposti suurissa kaupungeissa. Suomessa Helsingin kaupunki pyrkii ehkäisemään asuinalueiden segregoitumista toteuttamalla sosiaalisen sekoittamisen politiikkaa. Turussa puolestaan kyseistä systemaattista politiikkaa ei ole toteutettu. Omassa tutkimuksessani, jossa käytän Varsinais-Suomesta tulevaa kohorttiaineistoa, asuinalueen jonkinlainen segregaatio näkyy siinä, että lapsen suurempi ruokahalu on yhteydessä suurempaan painoindeksiin nimenomaan huono-osaisilla alueilla jo esikouluikäisillä lapsilla. Lisäksi näiden lasten ylipainon riski on huomattavasti suurempi. Lapsen oma syömiskäyttäytyminen vaikuttaa siis painon kehitykseen eri tavalla eri asuinalueilla. Tutkimuksessa on kontrolloitu perheen oma sosioekonominen asema, joten vaikutus on itsenäinen perheen oman huono-osaisuuden päälle tuleva tekijä.

Jos lapsen vanhemmat, tai ainakin toinen vanhemmista on lihava, lisää se lapsen ylipainon ja lihavuuden riskiä huomattavasti. Ylipaino ja lihavuus ovat siten helposti ylisukupolvisia noidankehiä, joita on vaikea katkaista. Tämän kierteen katkaisemisessa on koulutuksella erityisesti suuri merkitys. Yhteiskunnalla on erityinen velvoite suojella lapsia. Yhteiskunnan tulisi tukea lasta ja koko perhettä kattavan julkisen terveydenhuollon osalta äitiysneuvolassa, lastenneuvolassa, kouluterveydenhuollossa, varusmiesaikana ja opiskelijaterveydenhuollossa. Päiväkodit ja koulut tulisivat olla eriarvoisuuden kehitystä tasaavia paikkoja tarjoamalla kaikille samanlaiset mahdollisuudet oppimiseen. Lasten ja nuorten palveluihin on kuitenkin kohdistettu säästöjä, leikkauksia ja tehostamistoimia, jotka ovat lisänneet kuntien välistä eriarvoistumista palvelujen saatavuudessa ja laadussa. Puhutaan ennaltaehkäisystä, mutta käytännössä toimet muistuttavat enemmänkin tulipalojen sammuttamista.

Geeneilläkin on lihavuudessa oma osansa, vaikka lihavuus hyvin harvoin johtuu yhden geenin virheestä. Epigeneettiset tekijät tuovat oman lisänsä geeniperimän päälle – ylipainoisen odottavan äidin sikiö altistuu jo kohdussa ylipainolle. Kohdussa vallitseva ravitsemustaso vaikuttaa lapsen geenien aktivoitumiseen ja ohjelmoi lapsen loppuelämänsä ajaksi alttiiksi ylipainolle. Lapsen synnyttyä elintavat ovat kuitenkin tärkeä tekijä lopputuloksessa. Lapsi voidaan nähdä osana sosiaalista ja yhteiskunnallista kokonaisuutta, joten hänen elintapoihinsa vaikuttavat yksilöllisten tekijöiden lisäksi fyysinen ja sosiaalinen ympäristö (Länsimies). Kuten Salo ja Fogelholm (2016) tuovat ilmi, lasten lihomisen syyt eivät ole geneettiset koska geeniperimä ei ole vuosikymmenien saatossa muuttunut. Painojakauman vinoutuminen oikealle viittaa pikemminkin elintapojen muutokseen.

Vanhempia saatetaan syyllistää ylipainoisista lapsista. Lapsen arvot ja asenteet heijastavat paljon perheen tapoja ja tottumuksia, sanattomia ja sanoitettuja. Voidaan sanoa, ettei ole vastuullista vanhemmuutta, jos perheen elämäntavat tukevat lasten lihomista. Toki vanhemmilla on vastuu lapsistaan, mutta kuka tukee vanhempia jotka eivät ole saaneet itse tarpeellisia eväitä edes itsestään huolehtimiseen? Äitiysneuvola voisi mielestäni olla tässä vanhempien omien tapojen ja tottumusten, tiedostamattomien ja tiedostettujen, muuttamisessa avainasemassa. Äitiysneuvolassa tehty molempien vanhempien motivoiva haastattelu saattaisi auttaa vanhempien omien elintapojen muuttamisessa. Miksemme hyödynnä enemmän ravitsemusterapeuttien osaamista tulevien vanhempien ravitsemusohjauksessa? Tässä tärkeässä vaiheessa yhteiskunnan varoja ei tulisi säästää. Sillä lapsi syö sitä, mitä vanhemmat ovat tottuneet syömään. Lapsen ravitsemuspolku saa alkunsa jo imetyksestä, ja huono-osaisuus on liitetty myös lyhyempään imetykseen. Imetyksen tukeminen olisi siis ensimmäinen askel lihomiskehityksen katkaisemiseen. Lapsen tullessa taaperoikään hän alkaa syödä samaa ruokaa kuin muu perhe ja tässä vaiheessa ruokavalio muuttuu helposti epäterveelliseksi. Salon ja Fogelhomin (2016) mukaan lapset syövät pikaruokaa, virvoitusjuomia ja makeisia enemmän kuin ennen. Lisäksi välipalatyyppinen napostelu on yleistä ja perheen yhteiset ruokailuhetket ovat vähentyneet.

Mikä sitten on liike-elämän ja markkinatalouden rooli tässä kaikessa? Kuten toin aiemmin esille, lapsen elintapoihin vaikuttavat yksilöllisten ja perheen tekijöiden ohella fyysinen ympäristö, kuten kauppojen elintarvikevalikoima sekä naapuruston ja koulupihan liikkumismahdollisuudet. Elintarviketeollisuudellakin on joku eettinen vastuu runsasenergisten elintarvikkeiden valmistamisesta ja markkinoinnista. Miksi energiatiheät, lihomista edistävät ruoka-aineet ovat edullisempia ja helpommin saatavilla kuin terveyttä edistävät elintarvikkeet? Huono-osaisilla betoniviidakkomaisilla asumisalueilla liikkumismahdollisuudet saattavat olla rajattuja, eikä pieni asfalttipiha koulussakaan kannusta liikkumaan. Kuten Ribeiro (2020) artikkelissaan toteaa, pikaruokapaikkojen läheisyys asumisalueilla on myös yhteydessä lasten lihavuuden riskiin. Lisäksi sosiaalinen ympäristö ja yhteiset naapurustossa vallitsevat normit saattavat kannustaa lihomiselle alttiille elintavoille. On vaikea olla erilainen kuin muut. Jos joukolla on aina totuttu menemään koulun välitunnilla ABC:lle ostamaan karkkia, voi siitä tavasta olla vaikea päästä eroon.

Kuten Esko Länsimies ”Etiikkaa monitieteisesti” –julkaisussa pohtii, todennäköisesti terveysvalintojemme mahdollistamiseksi meidän on tehtävä todellinen vallankumous. Elinympäristömme on muututtava monella tasolla ja tarvitaan lasten ja nuorten laajoja ohjelmia, jotka estäisivät tehokkaasti uusien ikäluokkien lasten lihavuuskehityksen. Muutama vuosikymmen sitten yhteiskunnan monet toimijat valjastettiin tupakoinnin vastaiseen työhön. ETRA-liitollakin oli Savusirkku, joka menestyksekkäästi vei savuttomuuden ilosanomaa kouluihin ympäri Suomea. Nyt sama työ pitäisi tehdä lihavuuskehityksen pysäyttämiseksi.

Toisaalta samalla on hyvä muistaa, että ylipainoon liittyvistä asioista tulisi puhua niin, ettei ketään syyllistettäisi. Mediassa, terveydenhuollossa ja kouluissa tulisi puhua näistä asioista niin, että kaikilla olisi turvallinen olo eikä kukaan tunne itseään huonoksi, eikä viesti luo paineita liialliselle ruokailun ja painon tarkkailulle sekä syömishäiriöille. On selvää, että ylipaino on herkkä asia lapselle, ja koko perheelle, ja sen puheeksi ottaminen esimerkiksi kouluterveydenhuollossa pitää olla erityisen harkittua.

Saija Tarro
ETRA-liiton hallituksen jäsen
KTM, FM (neurotiede), Tohtorikoulutettava Turun yliopiston lääketieteellinen tiedekunta

LÄHTEET

Adam Drewnowski, SE Specter, Poverty and obesity: the role of energy density and energy costs, The American Journal of Clinical Nutrition, Volume 79, Issue 1, January 2004, Pages 6–16, https://doi.org/10.1093/ajcn/79.1.6

Bernsdorf, K. A., Lau, C. J., Robinson, K., Toft, U., Andreasen, A. H., & Glümer, C. (2016). Temporal changes in sugar-sweetened soft drink intake and variation across municipalities in the Capital Region of Denmark. Preventive Medicine Reports. https://doi.org/10.1016/j.pmedr.2016.08.005

Burdette, A. (2013). Neighborhood Context and Breastfeeding Behaviors among Urban Mothers. Journal of Human Lactation, 29(4), 597–604. https://doi.org/10.1177/0890334413495110

Carroll-Scott, A., Gilstad-Hayden, K., Rosenthal, L., Peters, S. M., McCaslin, C., Joyce, R., & Ickovics, J. R. (2013). Disentangling neighborhood contextual associations with child body mass index, diet, and physical activity: The role of built, socioeconomic, and social environments. Social Science and Medicine. https://doi.org/10.1016/j.socscimed.2013.04.003

Hakovirta, M., & Kallio, J. (2020). Lapsiperheiden köyhyys & huono-osaisuus. Vastapaino.

Harjunen, H. (2018). Lihavuus terveyden, sairauden ja normaaliuden määrittelyn kohteena. J@rgonia, 16(31), 110–122.

Jääskeläinen, Susanna; Mäki, Päivi; Mölläri, Kaisa; Mäntymaa, Petteri (2020): Lasten ja nuorten ylipaino ja lihavuus 2019: Joka neljäs poika ja lähes joka viides tyttö oli ylipainoinen tai lihava. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020090768695

Owen, G., Jones, K., & Harris, R. (2017). Does neighbourhood deprivation affect the genetic influence on body mass? Social Science and Medicine. https://doi.org/10.1016/j.socscimed.2017.05.041

Pietilä, A., & Länsimies-Antikainen, H. (2008). Etiikkaa monitieteisesti : pohdintaa ja kysymyksiä = Multidisciplinary ethics : discussion and questions. Kuopion yliopisto.

Ribeiro, A. I., Santos, A. C., Vieira, V. M., & Barros, H. (2020). Hotspots of childhood obesity in a large metropolitan area: does neighbourhood social and built environment play a part? International Journal of Epidemiology, 49(3), 934–943. https://doi.org/10.1093/ije/dyz205

Saikkonen  kirjoittaja, P. (2018). Sosiaalinen kestävyys : asuminen, segregaatio ja tuloerot kolmella kaupunkiseudulla. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-084-6 Salo, M. & Fogelholm, M. 2016. Lihavuuden syyt. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://www.oppiportti.fi/op/lta00118/do?p_haku=lasten%ylipaino#q=lasten%20ylipaino